Hyttyskarkotteet eivät tapa
Hyttyskarkotteet eivät tapa, vaan nimensä mukaisesti karkottavat hyttyset pois. Kaikkien iholle levitettävien OFF!-karkoteiden teho perustuu aineeseen nimeltä DEET (N,N-dietyyli-m-toluamidi), joka on tehokkain, tutkituin ja eniten käytetty hyönteiskarkote maailmassa.
Hyttyskarkotteissa tehoainepitoisuus vaikuttaa ennen kaikkea suojan kestoon. Mitä voimakkaampi OFF! sitä pitempään se suojaa. Kun tehoainepitoisuus nousee tarpeeksi korkeaksi, on sillä myös tehokkuusvaikutus. Vahvimmat tuotteet eivät oikeastaan olekaan hyttyskarkotteita — vaan, kuten vahvimman OFF!:in nimikin kertoo: punkki- ja mäkäräkarkotteita.
DEET — tehokkain ja tutkituin karkote
DEET (N,N-dietyyli-m-toluamidi) on maailman tutkituin ja käytetyin iholle levitettävä karkote. Sitä on ryhdytty myymään karkotteena jo vuonna 1957. Parin vuosikymmenen aikana on testattu tuhansia yhdisteitä, mutta vieläkään ei ole löydetty yhtä tehokasta ja tarkoituksenmukaista karkotetta kuin DEET.DEET estää hyönteistä aistimasta kehosta ja hengityksestä huokuvaa hiilidioksidia, jonka perusteella se suuntaa iholle. Tämä vaikutus säilyy suojatuilla ihoalueilla pakkauksessa luvatun ajan, ellei esimerkiksi voimakas hikoilu lyhennä suoja-aikaa.









